Soberismia

Tein tänä kesänä mullistavan havainnon.

Tiesittekö, että festivaaleilla soittaa bändejä?

Siis sellaisia ihan oikeita musiikkiyhtyeitä, joilla on soittimet ja kaikki! Niitä esiintyy jokaisella festivaalilla useita ja ne on ne, joista kuuluu se ääni joka aiemmin häiritsi ihan kohtuuttoman paljon ryyppäämistäni.

Noita festareita tulee rampattua jo työn puolesta aika hyvät määrät kesäisin. Tänä kesänä kotimaisia kesäjuhlia tuli kierrettyä lopulta ihan kohtuudella onneksi, seitsemät juhlat taisi tulla plakkariin. Aiemmin, samalla kun festariviikonloput olivat monesti kesän kohokohtia, ne tuppasivat olemaan kovin raskaita sekä fyysisesti että henkisesti ja veivät aika vahvasti mehut useaksi päiväksi. Festareilla juotiin, syötiin, juotiin, otettiin viinaa, dokattiin,  juotiin vielä vähän ja ryypättiin. Tai siis, ainakin minä ryyppäsin. Sitten jos sattui jonkun orkesterin jossain välissä bongaamaan, niin siitä mentiin kauhealla kohkauksella kertomaan muille. Että hei, tuolla on bändi! Hetki siinä sitten oltiin, että hmmm, jaa, nääh, ei jaksa, ja palattiin baaritiskille.

Tänä vuonna, sen sijaan että olisin pönöttänyt vain viinapuolella ja festareiden bäkkärialueilla koko viikonlopun, katsoin ison liudan keikkoja. Vanhoja suosikkeja, uusia tuttavuuksia, hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Nautin musiikista Suomen kesässä ihan uusin siemauksin. Festivaalit muuttivat merkitystään ihan täysin.

Näin tänä kesänä keikat ainakin Urfaustilta, Ensiferumilta, PMMP:ltä, Children of Bodomilta, Bolt Throwerilta, Testamentilta, King Diamondilta, Kreatorilta, Nightwishilta, Amaranthelta, Abhorrencelta, Ratfacelta, Ihsahnilta, Downilta, Sólsafirilta, Turbonegrolta, Blurilta, Bad Religionilta, Popedalta, Pet Shop Boysilta, Frank Turnerilta, Eläkeläisiltä, Santa Cruzilta, Danzigilta, Erykah Badulta ja System of a Downilta. Vain muutaman mainitakseni.

Ja muistan jokaisen.

Levyhyllyyni päätyi aika monta uutta levyä festareiden ansiosta. Esimerkiksi viime viikolla ostin kaikki Frank Turnerin albumit, artistin josta en ollut vielä kaksi viikkoa sitten kuullutkaan.

Mietin tuossa, että mitenköhän monta hienoa artistia olen aiemmin missannut, kun aika kului tärkeämpiin asioihin, kuten Jäger-tyttöjen ahdisteluun bäkkärillä. Varmaan aika monta.

Nyt, kun festarikausi on taas tällä erää Suomen osalta ohi, ei voi kuin nostaa hattua kaikille niille promoottoreille, agenteille, ohjelmatoimistoille, talkooihmisille, järjestysmiehille, ravintoloitsijoille ja etenkin bändeille, joiden ansiosta meillä on oikeastaan aika ainutlaatuinen kesäkausi Suomessa. Sellainen, mitä voisi hyvillä mielin ulkomaillekin rinta rottingilla esitellä.

Tai no. Melkein.

Vielä nimittäin kun joku päivä saisimme nauttia tästä kaikesta yhdessä niidenkin ystävien kanssa, jotka nyt suljetaan ahtaaseen karsinaan kaksimetristen aitarakennelmien taakse, koska haluavat nauttia festivaalinsa oheen yhden oluen.

Sitä on nimittäin ulkomaalaiselle aika vaikea selittää.