Soberismia

VITTUMÄENDOKAAENÄÄIKINÄ.

Kolmen pävän festaroinnin jälkeen olisin todennäköisesti huutanut kyseistä mantraa tämän maanantain sen, minkä närästykseltäni ja ahdistukseltani olisin kyennyt. Sänkyni olisi hikilammikko ja parhaassa tapauksessa kehostakin voisi löytyä erinäisiä sinne kuulumattomia arpia ja auenneita silmäkulmia. Jossain olisi ehkä tietämättäni hedelmöittynyt munasolu.

Nyt minua ainoastaan hieman väsyttää.

Kolme päivää Provinssirockissa takana, ensimmäinen festarireissu ikinä selvin päin. 

Vettä hieman sataa ripotteli, kauan odottamani Bad Religionin keikka täytti odotukset ja sai ison miehen kyyneliin, kuten teki myös Phil Anselmo ja Down. Ruokailu oli tutun epäsäännöllistä ja etenkin epäterveellistä ja iso osa ajasta tuli pönötettyä Provinssin vippialueella juoden naurettavat määrät kahvia ja vettä.

Vaan olipa hauskaa!

Havahduin viikonlopun aikana useasti siihen, että ai että kun täällä on kivaa. Vaikka ikävä kyllä Provinssirockin yleisömäärä jäi tänä vuonna melko alhaiseksi, ainakin aiempiin vuosiin verrattuna, huomasin nauttivani festivaalitunnelmasta täysin siemauksin ja hymy huulilla. Ja mikä tärkeintä, huomasin sen nautinnon olevan aivan vastaavaa, kuin aina ennenkin, jolloin sitä tempoi kaksin käsin viinaa bäkkärillä. Koska siis niinhän festivaaleilla kuuluu tehdä. Nautin ystävien seurasta, nautin hyvästä musiikista, nautin muiden ihmisten silminnähden iloisesta kesätunnelmasta. Ei edes haitannut, että ympärillä olleista 15 000 ihmisestä 99 prosenttia oli kännissä.

Todistin oivalliset keikat maailman parhaan Bad Religionin lisäksi Downilta, Blurilta, Rytmihäiriöltä, J. Karjalaiselta, Turbonegrolta, Sólstafirilta, Glen Danzigilta, Children of Bodomilta, Von Hertzenin veljeksiltä, PMMP:ltä, Pää Kiiltä (Päältä kii?), Kvelertakilta, Popedalta, ja Witchcraftilta. Muiden muassa.

Siinä oli muuten enemmän nähtyjä keikkoja, kuin edelliskesän festarireissuilla yhteensä. Ennen ei ole ehtinyt, kun on pitänyt jahdata niitä Jägermeisterin promotyttöjä setelit kourassa. Nyt lähinnä mietin, että saakohan niiden perään kuolata, jos ei osta mitään. Voisikohan ne myydä myös esim. espresso-shotteja? 

En oikeastaan edes ajatellut juomattomuutta koko viikonlopun aikana. En huomannut, että jotain olennaista puuttuisi tästä festariolosta enkä kiinnitänyt asiaan enää mitään huomiota. Oli oikeastaan melkein liikuttavaa, että se oli lähinnä ystäväni, jotka asiasta huolivat.

”Eihän tee mieli juoda? Pärjääthän?”

”Mikä olo, miten jaksat?”

Ei tehnyt ja hyvin jaksoin!

Pakko myöntää, että lähtiessäni viikonloppuun mietin itsekin samoja kysymyksiä, mutta jotenkin ne vain unohtuivat siinä Törnävän melskeessä. Kertaakaan en kokenut kaipuuta edes siihen pieneen nousuhumalan tilaan, mikä ympärilläni vallitsi. Koska nyt viimeistään huomasin, kuinka se on mennyt osa elämääni ja minulla on ihan yhtä hauskaa ilmankin.

Ihan voin rehellisesti tänään taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, että jumalaare sä olet Teemu päässyt pitkälle.

Ai että se tuntuu hyvältä huomata.