maanantai 29. huhtikuuta 2013


Se on kuulkaa merkkipäivien viikko edessä.

Tällä viikolla täytän 34 vuotta. Mistä tulikin mieleeni, että pitääkin päivittää tuo blogin ingressi, missä puhutaan vuotta nuoremmasta, vähintään 100 valovuotta naiivimmasta miehestä, joka laittoi korkin kiinni syyskuussa.

Olen kohta 34 vuotta nuori!

Huomenna tulee 20 vuotta siitä, kun join ensimmäisen kerran viinaa. Se oli vappu 1993. Join kyllä jo vuotta aiemmin vähän kaljaa enoni häissä, kun minua muutaman vuoden vanhempi serkkupoika alkoi roudaamaan kaljaa aikuisten pöydästä meille pihaan. Mutta sitä ei lasketa. Vappuna 1993 join sentään pullon Gin Lemonia. Pääsin myös koskemaan tissiä ensimmäistä kertaa. Jos jonkun, niin sen muistan.

Mitäs muuta? Hitlerin kuolemasta on huomenna kulunut 68 vuotta, Prinssi Williamilla ja Kate Middletonilla taitaa olla kaksivuotis-hääpäivä, Loch Nessin hirviöstä tehtiin ensimmäinen dokumentoitu havainto tasan 80 vuotta sitten, Hindenburgin suurpalosta tulee tasavuosia ja Frendien viimeinen jakso näytettiin televisiossa yhdeksän vuotta sitten.

Kyllä, siitä on yhdeksän vuotta, kun Frendit loppui. Mietipä kauan siitä on, kun se alkoi.

Tällä viikolla tulee myös kahdeksan kuukautta täyteen selvin päin. Siitä olen vähintään yhtä ylpeä, kuin tuosta ensimmäisestä tissikosketuksesta.



Koska tämänpäiväinen kirjoitukseni on näin lyhyt, päätän sen haikuun:

Toukokuun eka
Valkolakkiurpoja
Toivon sadetta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti