maanantai 24. joulukuuta 2012


Tässä tää ny ois. Tää tämmöinen jouluaatto.

Ja maailmaloppukin tuli ja meni. Kai ne mayat osasivat ennustaa tuon tolkuttoman, loppumattoman lumisateen.

Kuskasin äsken poikani ja tämän äidin juna-asemalle ja lähetin matkaan kohti pohjoista. Kävin Kampissa. Siellä ei ollut ketään. Ostin farkut 20:lla eurolla ja kalsareita. Nyt makaan kotona viltin alla, kuuntelen puolalaista black metalia ja täytän sanaristikoita. Jääkaapissa on kinkkua, sinappia, lohta, smetanaa, bataattipannua, juustoja, tapaksia, parmankinkkua ja suklaata.

Kohta käyn moikkaamassa äitiäni .Sen jälkeen menen Majavaan glögille ja pelaamaan korttia.

Tämä on omituisin joulu, mitä olen viettänyt. Ikinä.

Kuten aiemmin kirjoittelinkin, en onneksi ole jouluihminen sen ihmeemmin, kuin ainoastaan lapseni takia. Hänen kanssaan vietin joulun eilen, tontut olivat tuoneet lahjat yöllä ja sain koko päivän seurata, kuinka onnellinen viisivuotias leikki uudellä Angry Birds-pelillään. Katsoimme Hevisaurus DVD:n kolme kertaa. Sydämeni oli pakahtua.

Ajatukseni ovat tällä hetkellä junassa matkalla Pohjanmaalle, Alpeilla rakkaan ystäväni mukana sekä itsessäni. Ja kaikki ajatukset ovat positiivisia. Pidän tästä hetkestä, tästä päivästä, tästä rauhasta.

Joulu on alunperin ollut vuoden synkimmän ja pimeimmän ajan juhla. Minusta tuntuu, että ne ajat ovat ainakin tällä hetkellä takana päin ja päivät muuttuvat taas koko ajan valoisammiksi.  Minä juhlin sitä tänään.

Hyvää Yulea kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti