torstai 6. joulukuuta 2012


Kolmen kuukauden rajapyykki ylittyi eilen. Kolme kuukautta olen nyt ollut ilman tippaakaan alkoholia.

Olen miettinyt juomista paljon. Samalla, kun kaikesta menneestä tuntuu olevan jo ikuisuus ja ajatus itsestäni humalassa tuntuu koko ajan kaukaisemmalta, on päässäni alkanut esiintyä yhä useammin miete, että mitä jos nyt kuitenkin. Että jos sitä nyt yhdet tuosta riipaisisi, ihan kokeilumielessä. Mitä sitten? Niin kuin äitini sanoi, jos nyt joisin, en silti olisi epäonnistunut, aloittaisin vain alusta.

Enkä edes alusta. Olen oppinut itsestäni viimeisten kolmen kuukauden aikana enemmän, kuin niitä edeltäneinä kolmena vuosikymmenenä. Siinä mielessä tunnen itseni voittajaksi jo nyt. Ja voisihan se olla, että olen tänä aikana oppinut myös sen verran, että osaisin jo juodakin normaalisti. Tai kohtuudella. Sekoilematta. Eilen mietin ihan tosissani, että josko sitä lähtisi illalla ottamaan muutaman drinkin juhlistaakseen tätä kolmen kuukauden rajapyykkiä. Suhteellisen paradoksaalinen ajatus, eikö?

No, en sitä tehnyt. Olen päättänyt, että jos joskus riiipaisen kännit, teen sen itselleni rehellisesti ja oikeista syistä. Eilinen olisi ollut vain tekosyy.

Olen päättänyt, etten retkahda, koska se olisi epäonnistumista. Se on ollut jo lähelläkin pari kertaa, mutta en ole sitä itselleni sallinut. Siitä kumpuava häpeä olisi liikaa kestettäväksi. Voin lähteä ulos sitten, kun aidosti tuntuu siltä, että on hyvä olo ja juhlan aihe. Se ei olisi retkahtamista, se olisi normaalia. Mutta tuntuu vielä aika kaukaiselta.

Yksi asia, mitä en ymmärtänyt lopettaessani juomisen, oli se, kuinka paljon kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi pitkälle pinttyneisiin rutiineihini. Kun yksi melko paljon elämää hallinnut osa-alue on poissa, muuttuu sen myötä ihan kaikki muukin. Eikä pelkästään hyvällä tavalla. Sosiaalinen elämäni on heittänyt häränpersettä, pääkoppani ja fysiikkani ovat omituisessa jamassa ja pelkästään vuorokausirytminikin on täysin erilainen kuin aiemmin. On myös esimerkiksi omituista, että ryyppääminen ei koskaan ajanut minua sairauslomalle, mutta sen lopettaminen niin teki.

No, nyt on joka tapauksessa neljännesvuosi takana, määrittämätön aika edessä. Pääasiassa se tuntuu hyvältä, olen oppinut olemaan minä. Ja jos olen viimeisten kuukausien aikana oppinut paljon, en malta edes odottaa miten paljon opittavaa vielä on edessä! Ihan oikeasti odotan. Vaikka moni asia on ollut äärimmäisen kipeää kohdata ja ottaa käsittelyyn, olen sen vihdoin tehnyt. Ja siitä olen ylpeä. Ja sitä aion jatkaa ilolla.

Olen virallisesti sairauslomalla tammikuun loppuun asti. Eli lähes kaksi kuukautta. Aion ottaa siitä kaiken mahdollisen irti ja satsata puhtaasti itseeni. Ehkä sen jälkeen joku päivä koittaa sen uloslähdön aika. Se hetki, kun on hyvä olo ja juhlan aihe.

Hyvää itsenäisyyspäivää. Heräsin siihen ensimmäistä kertaa ilman krapulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti