torstai 8. marraskuuta 2012


Kuluneet päivät ovat heitelleet huonosti kasvavia Movember-viiksiäni aikamoisessa myräkässä.

Pelästyin pahasti viime viikonlopun romahdustani. Yhtäkkiä tuntui, kuin olisin taantunut valovuosia sellaisiin mustiin hetkiin, joita yleensä koin kännissä. Olin nimittäin ehtinyt jo ajatella ja uskoa, että ne hetket olisi mennyttä, samaan tapaan kuin vaikka närästys, joka tolkuttomista shottiralleista aiheutui. Kun se sitten iski, pelotti. Että jaaha, tervehdys pohja, vanha ystäväin, tässä sitä taas ollaan. Taas toistan niitä samoja kaavoja, kuin aiemmin, ne näköjään jatkuvat, vaikka olenkin selvin päin.

Ehkä enemmän kuin tuota pohjaa, pelkäsin sitä, että miten tässä nyt käy. Edellinen kosketus nimittäin oli tullut silloin, kun vielä dokasin. Ja jolloin jatkotoimenpiteenä oli dokaaminen. En siis tiennyt miten tämä nyt menee, kun en voi ainakaan siirtää sitä oloa eteenpäin pullon kanssa. Pelotti, kun tiesi, että nyt tämän asian joutuu kohtaamaan.

Meni päivä. Meni toinen. Toki ahdisti, mutta niin kovin paljon vähemmän, kuin aiemmin oli näinä hetkinä ahistellut. Huomasin, että pääni työskentelee aika kovilla kierroksilla. Annoin sen työskennellä. Tein muutaman pitkän kävelylenkin. En mennyt töihin.

Ja kas, tänään on ihan taas hyvä fiilis. Samanlainen kuin oli viime viikollakin. Eli lauantainen romahdukseni ja se taantuma olikin vain hetkellistä, vain pieni takapakki tässä tunteiden myllerryksessä. Josta sain taas oppia jotain. Ja josta selvisin yli, koska en paennut tilannetta baariin tai edes sikiöasentoon sohvalle, vaan annoin aivokemioiden ja välittäjäaineiden myllertää ihan rauhassa. Mikä hienointa, nyt tiedän vastaisuudessa mitä tapahtuu ja mitä tehdä, kun romahdus seuraavan kerran tulee. Koska se tulee taas, se on varmaa.

Jos jostain saa voimaa, se on näistä hetkistä. Kun huomaa konkreettisesti menneensä eteenpäin. Sitä nimittäin uskoo taas itseensä aika paljon enemmän. Tiedän olevani taas tänään vahvempi, kuin olin viikko sitten.

Nyt vähän närästää, todennäköisesti siksi, että poltin tupakkaa viime päivät aika paljon. Mutta tiedättekö mitä? Ei haittaa. Koska tiedän, että se menee ohi yhtä nopeasti, kuin tulikin.

Niin kävi muuten viiksillekin. Leikkasin ne aamulla pois. Koska olihan ne nyt ihan naurettavat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti